Skip to main content

Laulaja & lauluntekijä

Kielo Kärkkäinen

Kielo Kärkkäinen on lumoava laulaja ja lauluntekijä, jonka syvä ja monivivahteinen ääni kutkuttelee ihmisyyden syvimpiä sopukoita. Neljän folk/jazz-sooloalbumin, kahden Belize-yhtyeen espanjankielisen albumin ja lukuisten äänitevierailuiden takaamalla taituruudella Kärkkäinen saa punottua lauluunsa sellaista intensiteettiä, mikä vangitsee yleisön aloilleen kuuntelemaan. Teatterimuusikoksi opiskellut Kärkkäinen on työskennellyt paljon myös teatterin parissa, mikä tuntuu läsnäolossa ja ilmaisuvoimassa lavalla.

Kärkkäinen keikkailee aktiivisesti niin soolona kuin uuden yhtyeensä kanssa, ja on mukana mm. Pekko Käppi & K:H:H:L:n sekä Hannibal & Hot Herosin isommissa keikkakokoonpanoissa. Vuonna 2022 Kärkkäinen teki yhteisproduktion Laura Moision kanssa, ja heidän yhteistyönsä saa jatkoa vuonna 2024 Ne Lintuizet -kollektiivin myötä.

Kärkkäisen soolotuotannon julkaisusta vastaa Texicalli Records. Tamperelaista musiikkielämää rikastuttamaan syntynyt Tampereen Levyt ry edistää uuden musiikin julkaisua ja Kärkkäinen on yhdistyksen perustajajäseniä.

”On virkistävää kuulla kaunista ja syvällistä musiikkia, jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mikä on juuri nyt muodikasta.” ”Kielon liittää mainittuihin taiteilijoihin (Joni Mitchell, Joan Baez, Violeta Parra, Emma Salokoski) tulkinnan keskittyneisyys ja kyky luoda tavattoman intiimi ilmapiiri.”
Pauli Kallio (Soundi 9/2019)

”Kielo Kärkkäisen uutta levyä kuunnellessa tuntee jatkuvasti olevansa jonkin ikiaikaisen äärellä. Se ei johdu siitä että teksti- tai musiikkisisältö olisi erityisen vanhahtavaa saati muinaista. Kyse on kommunikaation puhtaudesta. Tekijän konstailemattomasti kaunis ääni välittää tarkkaan harkittuja tekstejä kuulijalle. Sävellykset ja sovitukset ovat kautta linjan kauniita ja tarttuvia, mutta keskiössä ovat ihmisääni ja välitettävät viestit.”
Ville Pirinen, musiikin ja kielen ystävä

Rakkaus kieliin ja jazziin vei Kärkkäisen opiskelemaan Espanjaan. Suomeen palattuaan hän perusti Taming May -yhtyeen, joka on valmistanut tribuuttikonsertit Nancy Wilsonin ja Carmen McRaen innoittamana ja esiintynyt mm. vuoden 2020 Tampere Jazz Happeningin avauskokoonpanona. Kärkkäinen veti Last Sunday Jam Session -iltoja Tampereen Telakalla vuosina 2016-2020 Ilaria Tuccin ja Sondagers-orkesterin kanssa.

Teatterimuusikon tointa Kärkkäinen on päässyt harjoittamaan vapaan kentän teatteriryhmässä Paha kana vuodesta 2018 asti. Ryhmä on kirjailija ja teatteriohjaaja Juha Hurmeen johdolla valmistanut kielellisesti omintakeisiin teksteihin pohjautuvia esityksiä, mm. Marja-Liisa Vartion Vatikaani (2018), Lewis Carrollin Kraukijahti (2020) ja William Shakespearen Timon, Ateenalainen (2022). Näytelmien musiikista ja musiikin harjoittamisesta vastaa Kielo Kärkkäinen. Paha kana on esiintynyt mm. Kajaanin runoviikoilla, Tampereen Työväen teatterin Naisten vuoro -festivaaleilla ja Suomen Rooman-instituutissa Villa Lantessa Italiassa.

Kielo Kärkkäinen on asunut ja opiskellut Costa Ricassa ja Espanjassa. Hän hallitsee sujuvasti espanjan kielen, ja omaa laajan repertuaarin nueva canción -laulelmaa.

Tilaa Kielo keikalle!

Soita tai pistä kyselyä sähköpostilla!

GSM: 046 8117 134
Email: kielo.karkkainen@gmail.com